Suomalainen lukupiiri discussion

Mua välillä hieman ihmetyttää se, millä logiikalla kustantajat päättävät, mitkä kirjat käännetään. Eli kenen kirjoja käännetään ja sen lisäksi mitä yksittäisen kirjailijan tuotannosta käännetään. Olisi mielenkiintoista olla kuulemassa neukkaripöydän keskusteluja miksi joku otetaan käännettäväksi ja miksi ei.

Erityisesti hämmentää sellaiset, että jonkun kirjailijan teoksia suomennetaan yksi tai useampia, mutta tuotannosta EI suomenneta esimerkiksi Booker tai Pulitzer-voittajaa. Esimerkkinä vaikka Elizabeth Strout, jolta on ilmestynyt Pikkukaupungin tyttö (2001) suomeksi ja nyt suomennetaan Nimeni on Lucy Barton. Välistä on jätetty suomentamatta Pulitzer-voittaja Olive Kitteridge, jota kyllä olen vähän odotellut, kun se on tullut ruotsiksi ja viroksikin jo 2016.

Virossa tuntuu käännettävän lähes kaikki kirjat, jotka olen pistänyt merkille esim. booktube videoista ja järjestään melkein kaikki isompien palkintojen voittajat. Hassua, että niin pienelle kieliryhmälle kannattaa kääntää, mutta suomeksi ilmeisesti ei. Usein törmään siihen, että joku on käännetty viroksi, mutta ei suomeksi (etenkin jos alkukieli on englanti tai venäjä).

Samanlaisia funtsin myös anglosaksisten klassikkokirjojen kohdalla. Esimerkiksi Elizabeth Gaskellilta on suomennettu Cranfordin naiset, Cranfordin seurapiiri ja Sylvian kosijat (50-60-luvuilla). Eri booktubereita ja blogeja seuraamalla tulee kuitenkin mielikuva, että englanninkielisissä maissa arvostetaan eniten hänen kirjoittamiaan North and South, sekä Wives and Daughters kirjoja. Tuntuu, että jos kirjoittajaa ja tiettyjä klassikkokirjoja ei olla noteerattu 50-60-lukuun mennessä, niin niitä ei enää sitten noteeratakaan. Ehkä joidenkin isojen mieskirjailijoiden puuttuva kirja tuotannosta joskus suomennetaan ja mainostetaan ilmestyvän ekaa kertaa suomeksi. Mutta harvemmin noita menneitä naiskirjailijoita. Olen jopa kirjoittanut Otavalle palautetta, että olisi kiva saada tuon tyyppisiä 1800-luvun ja vuosisadan vaihteen suomentamattomia naiskirjallisuuden helmiä suomeksi. Ihan vaikka vaan pokkarina.

Minä olin juuri kirjoittamassa, että olen myös toivonut, että juuri tuo Gaskellin North and South suomennettaisiin, ja samaa mietin, että ei niitä viktoriaanisen ajan naiskirjailijoita nyt niin montaa ole, eivätkä kai oikeudetkaan enää maksaisi. Olisikohan vaikka Karisto sopivampi, heillähän on se mustien klassikkojen "sarja". Tai sitten vaikka Teos...

Ja olen vähän samaa miettinyt, kun olen listannut palkintovoittajia. Ilmeisesti Suomessa toimii myös "kunniajärjestelmä", että aikaisemmin kyseistä kirjailijaa julkaisseella on etuoikeus myös hänen seuraaviin kirjoihinsa, vasta sen jälkeen toiset kustantajat tulevat vuoroon. Ehkä sitten niitä "välistä jääneitä" ei niin suomenneta, jos kyseistä kustantajaa ei kiinnosta.

Otavalle kirjoitin siksi, kun olivat aikaisemmin suomentaneet jonkun tuon Gaskellin kirjan. Toinen Gaskellia julkaissut oli WSOY, jonka sivuille meninkin ensin, mutta kun sieltä ei saanut kätsysti löydettyä palaute-osoitetta, niin laitoin Otavan sivuilta Otavalle, kun palautelinkki siellä oli. Eli ihan käytännön ajamana menin..hehe. Muistan nähneeni joitain mustia klassikkokirjoja, mutta en yhtään muistanut kustantajaa. Varmasti ois aika halpa tapaus suomentaa noi tekstit.

Toi vähän niinkuin "etuosto-oikeus" varmaan kustannusmaailmassa on. Mua ihmetyttää just se, että kauhean usein tuotannosta se "väliin jäänyt" kirja on palkittu Pulitzerilla tai jollain. Ja aika monesti Goodreadsissakin törmää siihen, että kun klikkaa jonkun kirjailijan profiiliin, niin 2-3 ekaa teosta (jotka englanninkielisten keskuudessa on siis suosituimmat ja listan kärjessä) ei ole suomennettu, mutta monta listan muuta kirjaa on. En siis yritä sanoa, että pitäisi väkisin suomentaa kaikki esim. Pulitzer-palkitut kirjat alkaen vuodelta kuppi ja kivi. Mutta semmonen on aina hämmästys, kun joltain nykykirjailijalta suomennetaan kirjoja, mutta jätetään Booker/Pulitzer-voittaja välistä. Toki osa ei varmaan olisi mitään kummoisia hittejä Suomessa, jos aihepiiri on aivan liian tiukasti kulttuurisidonnainen ja perustuu esim. Amerikassa käytävään sellaiseen keskusteluun, joka ei ole ulottunut mitenkään kansainvälisemmäksi.

Ja yksi naiskirjailija, jota ei löydy paljon suomeksi on Edith Wharton. Viattomuuden ajan lisäksi ei ole suomennettu paljon mitään. House of Mirth? Ethan Fromme (käännetty esim. islanniksi - 300 000 puhujaa)? The Glimpses of the Moon (löytyy ruotsiksi ja viroksi)?

Mieskirjailijoista Anthony Trollopen The Way We Live Now on joidenkin mielestä hänen merkkiteoksensa. Suomennettuna löytyy Palisser-sarja. Se olisi kiva saada suomeksi.

Minähän olen koulutukseltani kääntäjä, vaikka siitä ei nyt kyllä ole tässä elämässä kauheasti iloa ollut...

Tärkein syy lienee se, että käännöksistä ei haluta maksaa. Näin ollen kustantajat käännättävät enimmäkseen vain mahdollisimman suosittua kirjallisuutta, joka menee hyvin kaupaksi. Vanhempien klassikoiden kohdeyleisön varmaan ajatellaan olevan a) liian pieni ja b) sen verran kielitaitoinen, ettei heitä varten kannata kääntää.

Joo, tuota minäkin mietin, että vaikuttaako se, että moni lukee jo englanniksi kirjoja. Mutta kyllä se sanasto lienee sen verran muuttunut, että mielelläni lukisin yli sata vuotta kirjat suomeksi. Mutta eihän kirja edes voi tulla suosituksi, jos sitä ei ole tarjolla. Sitten taas joistakin on tehty uusiakin käännöksiä, tietty ne ovat olleet niitä suosittuja sitten. Ovat muuten Teoksen kustantamia, mulla on siis uudet Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Sherlock Holmesin kootut kertomukset, ja heiltähän tulevat myös Jeeves-kirjat. Samoin näköjään on Edgar Allan Poen Kootut kertomukset käännetty vastikään ja taas on Teos ollut asialla... Ja samoin myös Maigret – Kootut kertomukset...

Juu puoli-ilmaiseksihan ne haluavat käännättää niin kirjat kuin ohjelmien tekstitykset. Siksi ajattelisikin, että kääntäminen ja painaminen ei niin paljon tulisi yksikköä kohti maksamaan, kun ei tarvitse oikeuksista maksaa ja jos painattaisi ihan pokkarina.

Tuo on totta, että englanniksi lukevia suomalaisia on jo tosi iso määrä. Itsekin pystyn kyllä lukemaan varmaan aikalailla kaiken kirjallisuuden englanniksi ..joskin helpommin non-fictionia, tieteellistä julkaisua ja kevyttä kirjallisuutta kuin todella kikkailevaa korkeakirjallista kaunokirjallisuutta, jossa leikitään sanoilla ja merkityksillä..ja miltä sanat kuulostavat (englanninkieliselle). Menee helposti ohi mitä hienovaraisia assosiaatioita jokin sanavalinta saattaa kevyesti herättää/vihjata ko. kulttuurissa.. Korkeakirjallinen teksti vaatii paljon enemmän ja syvempää kielen ja kulttuurin hallintaa. Ja siis sellaista, jota ei edes runsaasti englanninkielistä mediaa seuraamalla välttämättä saa.

Sen lisäksi esimerkiksi itse luen englanniksi huomattavasti hitaammin kuin suomeksi. Vaikka ymmärtäisin joka sanan, niin kai aivoilta menee jokin sekunnin murto-osa enemmän sanan tunnistamiseen..ja tämä toistuu jokaisen sanan kohdalla. Joten laiskuuttani tykkään lukea varsinkin hyvin käännettyä kirjallisuutta. Runokirjoja olen lukenut alkukielellä, sillä runoa ei mun mielestä voi koskaan kääntää oikeasti. Siitä tulee sen alkuperäisen inspiroima erillinen teos.

No noissa Teoksen kirjoissa on kyllä panostettu myös ulkonäköön, ainakin usein, ja ovat siis kovakantisia, sama vähän Kariston kirjojen kanssa. Varsinkin klassikoiden kohdalla ainakin minä mieluummin ostan sen korean kovakantisen, jos siis jonkin kirjan haluan omakseni ja pysyvästi omaan hyllyyn/lahjaksi, pokkareina sitten uudempia kirjoja ja ei-niin-klassikoita, ja ne ovat enemmän heräteostoksia, jos halvalla saa (alle 4-5 euroa). Nykyisin kyllä taitavat e-kirjat ajaa pokkareiden ohi, jos hinta on suunnilleen sama.

Tuli vielä sellainenkin mieleen muutenkin kuin käännöksiä koskien, että viime vuosina kirjakaupat on tylsistyneet aika rajusti. Ennen niissä sai etsiä ja tehdä löytöjä isosta variaatiosta kirjoja. Nykyisin valikoima on rajusti suppeampi ja niitä top kympin kirjoja on sitten kokonainen pöydällinen tai lavallinen tarjolla. Siksi tykkään paljon enemmän käydä divareissa, joissa löytyy hirveä määrä nimikkeitä laidasta laitaan, eikä hintakaan ole este. Löytyy uutta ja vanhaa.

Joistakin tosi vanhoista suomennoksista olisi myös kiva saada uudemmat versiot. Joku vuosi sitten tuli uusi suomennos Sieppari ruispellossa-kirjasta.. luin aikanaan tuon Pentti Saarikosken version ja..ööh - en tykännyt yhtään. Väkisin käänsin jatkuvasti päässäni tekstiä sellaiseksi, mitä se olisi voinut olla alunperin. Ei ole oikein varmuutta Saarikosken englanninkielentaidosta tuon jälkeen. Pena varmaan ottanut muutaman voitelevan ja alkanut kääntämään ;) Taide ja tulkinta ennen sisältöä? Siepparin takia ei oo tullut koskettua Saarikosken "kääntämiin" Homeroksen ja Joycen Odysseiaan/Odysseukseen. Vaikka en itse mitään kääntämisestä sinänsä ymmärräkään.

Saarikosken englannintaitohan oli aivan surkea, mutta eipä se estänyt häntä käännöstöitä tekemästä... Hänen englanti–suomi-käännöksensä vilisevät interferenssiä (=alkutekstin kielellisten piirteiden heijastuminen käännöksessä) ja aivan päättömiä lauseita, joista näkee, että alkuteksti on jäänyt häneltä kokonaan ymmärtämättä. Siitä en tiedä, olivatko klassiset kielet hänellä paremmin hallussa. Todennäköisesti kyllä. Mä luin Siepparin ihan suosiolla Schroderuksen käännöksenä.

Mäkään en yleensä osta kirjakaupoista mitään (ellei ole joku tosi hyvä ale), sillä valikoima on nykyään kaikissa lähes identtinen ja mun kannalta ei kovin kiinnostava. Uutuuskirjat luen yleensä kirjastosta, ja omaan hyllyyni päätyvät teokset löydän kirppiksiltä tai kirjankierrätyksistä joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Minäkin luen suomeksi kaikkein nopeimmin, mutta kyllä se vieraallakin kielellä lukeminen sujuvoituu, kun sitä tarpeeksi paljon harrastaa. Samalla tietenkin myös sanavarasto karttuu ja eri sanojen konnotaatioita oppii hahmottamaan paremmin. Etenkin e-kirjat ovat siitä käteviä, että niissä saa yleensä sanakirjan auki koskettamalla haluamaansa sanaa. Englanniksi luen nykyään melkein yhtä nopeasti kuin suomeksi (en kuitenkaan ihan, ja riippuu tietenkin myös tekstilajista), mutta ruotsinkieliseen romaaniin tuhrautuu todella paljon kauemmin aikaa myös silloin, kun en joudu tarttumaan välillä sanakirjaan. Pitäisi lukea enemmän myös ruotsiksi, niin kielitaito paranisi ja lukutahti nopeutuisi, mutta kun se on niin raskasta suomeen ja englantiin verrattuna...

Klassikoiden englanninkielisissä painoksissa on se hyvä puoli, että monissa niistä (esim. Wordsworthin pokkareissa ja joissain Penguin-pokkareissa myös) on loppuviitteet, joissa selitetään jotain sanojen arkaaisia merkityksiä ja muita kulttuurisia viittauksia, jotka eivät avaudu nykypäivän lukijalle ihan helposti. Niistä oli paljon apua esimerkiksi silloin kun luin Samuel Richardsonin Pamelan.

Tuosta valikoiman pienentymisestähän taisi puhua Akateemisen kirjakaupan entinen toimitusjohtajakin.
https://yle.fi/uutiset/3-9794056

Miten paljon vaikuttanee sitten se, että Suomessa kieltenopiskelu on niin yksipuolista? Ilman englantia on vaikea pärjätä nykymaailmassa, vaikka se onkin valinnainen kieli, ja kaikkien on pakko lukea ruotsia. Harva varmaan pystyy lukemaan kolmannen tai neljännen kielensä sille tasolle, että voisi edes harkita kääntäjän uraa kyseisellä kielellä. Olin itse hyvä kielissä, joten olen aina toivonut, että olisin saanut valita toisen kielen ruotsin tilalle. Siksipä en edes halua lukea ruotsiksi, vaikka se saattaisi onnistuakin.

Munkin vahvin alue oli kielet. Sain kiitettäviä ranskasta ja saksasta lukiossa, mutta lukion jälkeen noi on haihtuneet tosi tehokkaasti päästä. Eikä lukiossa kovin syvälle noiden kielten kanssa ehditäkään. Yliopistossa on tullut käytyä vielä jonkin verran espanjaa. Venäjääkin hiukan, ja siitä kielestä en muista mitään enää..osaan vain lukea kyrillisiä aakkosia..joka sekin joskus on kätevä taito osata. :D Ruotsi on ollut mulla A-kieli (syntymäpaikkakuntani on kaksikielinen rannikkokaupunki), mutta en jaksa lukea isoja tekstejä ruotsiksi, sillä Helsingissä harjoituksen puutteesta sanasto on kaventunut ihan pöyristyttävän paljon. Kaikki lapsuudenkaverini ovat täysin fluentteja ruotsinpuhujia.

Oma alani koskee kieltä ja kielenoppimista..olen vähän sitä mieltä, että jos päivittäisessä elämässä ei tarvitse muita kieliä kuin äidinkieltään, niin kyllä se suurimmalla osalla jää siihen englanninkielen ylläpitoon ..jos syvällisesti siihenkään. Jos haluaa pitää yllä ja opetella kolmannen (jopa neljännen!) kielen, niin se vaatii niin suurta yritteliäisyyttä ja vapaa-ajan sille uhraamista, että pitää olla tosi iso innokkuus. Harva jaksaa työpäivänsä jälkeen ihan muuten vaan. Ihmettelen vähän aina noita puheita, että kun osaa sitä ja tätä kieltä niin oppii aina vaan useampaa kieltä. Kyllä ihmisellä on tietty kapasiteetti keskittyä oppimaan eri asioita, eikä siihen kapasiteettiin ja ajankäyttöön mahdu loputtomasti asioita. Varsinkaan jos haluaa syvällisesti jotain oppia, niin kyllä siihen yhteen asiaan on saatava keskittyä ja kulutettava siihen nöyrästi sen vaatima aika.

Itselläni oli kolmas kieli saksa (olisin halunnut ottaa ranskan, mutta ei ollut varmuutta siitä, että lukiossa olisi toteutunut jatkavan ranskan kurssit, kuten ei sitten tullutkaan), niin ruotsi on sotkenut senkin tehokkaasti. Kun yritin puhua saksaa Saksassa, niin varmaan puolet sanoista tuli ensin mieleen ruotsiksi. Ja voin sanoa, että siinä oli ihan tosissaan tekemistä, kun luki neljästä kielestä kaikki kurssit lukiossa, vain yksi toinen luki myös. Yliopistossa sitten pystyin aloittamaan venäjän, mutta kyllä se kielen oppimisen herkkyys oli jo kadonnut aikuisuuden myötä. Ranskasta oli tosin venäjässä vähän apua, sanastossa oli samaa.

Mä en lukenut peruskoulussa ja lukiossa kuin englantia ja ruotsia (aloitin koulussa, jossa ei mahdollisuutta A2-kieleen, yläasteella valitsin taideaineet B2-kielen sijaan ja lukiossa C-kieli ei mahtunut lukujärjestykseen pitkän fysiikan kanssa). Yliopistossa aloitin sitten venäjän nollista ja luin työllä ja tuskalla C-oppimäärän lisäksi vielä venäjän kääntämisen perusopinnot, mutta en voi kyllä väittää kyseistä kieltä sen kummemmin osaavani, kun en ole tarvinnut sitä viiteen vuoteen... Tarkoitus olisi kerrata ja opiskella sitä pidemmälle joskus kun kerkiän, mutta se vaatisi kauheasti aikaa ja energiaa. Motivaatio olisi parempi, jos kielitaitoa kohentamalla olisi tiedossa vaikka varma työpaikka.

Toi kielen oppimisen vaikeutuminen iän myötä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Jo yläasteella huomasi, että ruotsin sanat eivät tarttuneet päähän yhtä helposti kuin enkku ala-asteella, mutta kyllä se ruotsin tankkaaminen teini-iässä oli silti äärettömän paljon helpompaa kuin venäjän sanaston opettelu aikuisena. Toisaalta kielioppi ja sen tyyppiset asiat menivät päähän yliopistossa helpommin kuin peruskoulussa, eli kyllä iästä ja yleisestä kielitaidosta on jotain hyötyäkin kieltenopiskelussa. Siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri, että minkä tahansa kielen opiskelu vaatii todella paljon aikaa ja työtä ja kielen jatkuvaa käyttöä, ettei opittu pääse unohtumaan.

Ruotsia joudun puhumaan töissä joka päivä, mutta ne keskustelut ovat aiheeltaan ja sanastoltaan sen verran rajoitettuja, ettei niillä kielitaito kehity. Siksi yritän lukea joka vuosi edes jotain ruotsiksi.

Tavallaan tekisi mieli aloittaa vielä saksan tai ranskan opiskelu, mutta tässä kohtaa olisi kyllä järkevämpi kehittää ensin se venäjä romaaninlukutasolle, minkä jälkeen sen ylläpitäminen sujuisi helpommin ja siitä voisi olla mahdollisesti jotain hyötyäkin elämässä.

Minullakaan ei ollut mahdollisuutta A2-kieleen, mutta kieliopin opin kyllä mielestäni varsin tehokkaasti jo koulussakin. Oli vähän pakkokin, että pystyi erottamaan eri kielet ja niiden säännöt toisistaan, eli usein muistin sitten ne erot paremmin, tosin en aina sitä, kumpaan kieleen ne kuuluivat. Ruotsi ja saksa ovat erityisen hankalia tässä, kun ovat varsin läheisiä kieliä. Venäjä taas on niin erikoinen, että en oikein koskaan päässyt kärrylle sen kieliopista. Siinä kun on ihan omanlaisensa logiikka, enkä enää jaksanut opetella sitä. Ranskaakin tajua paremmin...

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteen 1980-luvulla, jolloin englanninopetuksen taso ei ollut kovin korkea. Lukiossa luin D-saksaa siitä yksinkertaisesta syystä, että oli pakko. Kirjoitin kielten osalta ylioppilaaksi hyvin tiedoin mutta ilman mitään erityistä kiinnostusta kielten opiskeluun.

Englannin osalta kielitaitoni on edelleen kohtalainen, ja luen mielelläni tietokirjoja sekä romaaneja englanniksi. Kaikkea kun ei edes käännetä suomeksi. Mihinkään kovin hienovireiseen kirjallisuuteen en kuitenkaan ole perehtynyt, koska tiedän ettei kielitaitoni riitä siihen. Ruotsiksi olisi kiva lukea romaaneja. Olen päättänyt aloittaa sarjakuvista mm. Helmet-haastetta silmälläpitäen. Saksaa en ole puhunut sitten ysärin eli se siitä.

Annamariah, olet melkoisen sisukas kun olet lukenut noin paljon venäjää! Se on haastava kieli. Aloitin itse alkeista yliopistossa mutta lopetinkin sen sitten saman tien toisen konjugaation jälkeen. Aloitin uudelleen opinnot aikuisena työväenopistossa. Aivoni ovat vanhentuneet, mutta ilmeisesti motivaationi ja opiskelutekniikkani parantuneet. Minulla ei tähän mennessä ole ollut mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia opinnoissa. Päätin vain yrittää sisulla, koska tajusin että olenhan opiskellut jopa muinaishepreaa reippaasti yli minimivaatimuksien yliopistossa. (Siitä viisastuneena jätin Raamatun kääntämisen henkilöille, jotka ihan oikeasti osaavat asiansa.)

Mä aloitinkin sen venäjän sillä asenteella, että kun kerran jotain kieltä on pakko opiskella, niin opiskellaan sitten kunnolla! :D Humanistisesta tiedekunnasta valmistuakseen täytyy nimittäin opiskella kahta vierasta kieltä toisen kotimaisen lisäksi, ja minullahan oli vain yksi. Helpoimmalla olisi päässyt lukemalla vain jonkin yksittäisen alkeiskurssin, mutta ajattelin, ettei siitä olisi mitään hyötyä, jos ei jatkaisi pidemmälle...

Käännöstieteen laitoksella oli ainakin silloin vielä tarjolla sivuaineeksi ihan alkeista lähtevä venäjän opintokokonaisuus, joten ilmoittauduin siihen. Ekan vuoden intensiivikurssi (C-oppimäärää vastaava 25 opintopistettä - opiskelin venäjää 11 oppituntia viikossa plus kotitehtävät) sujuikin melko kivuttomasti (meillä oli tosi hyvä ja kannustava opettaja), mutta kääntämisen perusopinnot siltä pohjalta olivatkin sitten jo aika työläät, kun etenkin sanasto oli vielä aika kapealla pohjalla niitä aloittaessani. Kiva sitten istua täysin venäjänkielisellä kielioppitunnilla, kun opettaja ei osaa suomea tai edes englantia.

Nyt tuli sellainen olo, että pitää oikeasti taas kaivaa venäjän oppikirja hyllystä. Siinä ainakin riittäisi projektia tälle vuodelle :D

Itselläni oli kaksi tuntia venäjää kerran viikossa, niin ei siinä oikein opi mitään, ellei oikeasti opiskele paljon omalla ajallaan. Koulussa sentään oli yleensä tunti pari-kolme kertaa viikossa, niin ei ihan ehtinyt unohtaa kaikkea ennen seuraavaa tuntia.

Englannin minä itse asiassa opin enimmäkseen telkkarin kautta kuuntelemalla. En minä esimerkiksi sen kieliopista muista paljon mitään, kielikorvaan joutuu luottamaan. Sitten oli huvittavaa, kun ehkä vasta yläasteikäisena katsoin historiadokkaria, jossa sitten tekstissä jonkun sanottiin kuuluneen Concubiini-heimoon (tms.), kun kyse tietenkin oli jalkavaimosta. Silloin tajusin, että minulla taitaa olla aika hyvä sanavarasto ja että se on tullut koulukirjojen ulkopuolelta. Lukio menikin sitten aika helposti englannin suhteen, tuskin opin oikein mitään uutta enää.

Englanti on kyllä kielenä helppo jo varmasti siksi, että sitä kuulee niin paljon, toisin kuin ruotsia vaikka kaksikielinen maa olemmekin.
Aloitin ruotsin vasta yläasteella ja oli se kyllä heti vaikeampaa kuin englanti. Toisaalta tähän ehkä vaikuttaa se, että olen puhunut englantia myös kotona isäpuoleni kanssa.
Ala-asteella aloitin saksan (eli ennen ruotsia) ja luin lukiossa pitkän saksan loppuun mutta olin sen verran pihalla (kun en jaksanut lukiossa oikein opiskella) että kirjoitin sen lyhyenä.
Vaikka minulla on pitkä saksa ja lyhyt ruotsi, koen että ruotsia osaan paremmin. Mutta kieltämättä nyt kun molemmat on ruosteessa, ne menee helposti hiukan sekaisin.
Saksassa hankalinta on mielestäni verbi-sanasto ja sitä kautta saksaa on vaikea lukea ja ymmärtää kun monet sanat menevät sekaisin erilaisine taivutuksineen.
Harmittaa kyllä, että luin niin pitkään jotain kieltä ja nyt olen päästänyt sen täysin unohtumaan. Ainoa missä sitä käytän on hollannin ymmärtämiseen, koska siihen se auttaa jonkin verran.
Lukiossa luin lisäksi ranskaa ja latinaa mutta sellaisiksi yleissivistäviksi jäi ne opinnot.

Toissa vuonna (vai viime?) luin yhden lasten kirjan ruotsiksi ja aika hyvin pysyin kärryillä. Mutta lukeminen oli niin hidasta, että turhauduin. Ehkä pitäisi yrittää tänä vuonna taas yhtä kirjaa,´.

Annamariah wrote: "Mä aloitinkin sen venäjän sillä asenteella, että kun kerran jotain kieltä on pakko opiskella, niin opiskellaan sitten kunnolla! :D ."

Arvostan! :) Kyllä noin kunnianhimoisella opiskelulla saa jo hyvän lähtötason, vaikkei kääntämisen opiskelu sujuisikaan kevyesti.

Tytti, olet aivan oikeassa työväenopiston kurssien "vauhdikkuuden" suhteen. Oma venäjänopettajani on painottanut sitä, miten tärkeätä on opiskella kotona, omalla ajalla. Sitä varten on onneksi myös appseja, kuten Quizlet. Lisäksi olen lainannut hiljan mm. kirjan Петя и волк, jota ajattelin lukea kielioppikirjan kanssa.

No tämä oli ihan yliopistossa, mutta ne eivät olleet mitään varsinaisia kieliopintoja, vaan kaikille opiskelijoille tarkoitettuja Kielikeskuksen tarjoamia kursseja. Mutta kun oli muutakin opiskeltavaa, niin vapaaehtoiset kielet tuppasivat jäämään viimeiseksi tärkeysjärjestyksessä.

Venäjän kielestä.. Luulisi, että Suomessa olisi ihan kohtuullisia venäjästä kääntäjiä, joten ei pitäisi siitä kiikastaa - mutta ei tule oikein koskaan vastaan venäläistä nykykirjallisuutta ..ei tuu kuin Ulitskaja ja Aleksijevits mieleen näin äkkiseltään. Tuntuu, että kirjallinen Venäjä on lähinnä olemassa vain tsaarin ja Neuvostoliiton voimanpäivien aikana. Vai enkö minä vain osaa seurata kirjamaailmaa?

Käännöskirjoina tuntuu suomeksi muutenkin ilmestyvän (muista kuin englanninkielisistä tai eurooppalaisista maista) lähinnä "painavaa ja tärkeää" kirjallisuutta. Siis niitä tärkeitä kannanottoja ja epäkohtiin pureutuvaa tavaraa. Mikä siis tietenkin on hyvä. Mutta muodostuu aika yksipuolinen kuva semmosista maista, joista ei julkaista yhtään viihteellisempää tavaraa. Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasiastakin (suurimmaksi osaksi) tulee lähinnä painavia avainteoksia.

Kyllä niitä jonkin verran on, nimiä tosin en niin muista, ovat sen verran hankalia, mutta ainakin Mikhail Shishkin on hyvinkin tunnettu. Ja aika paljon on minusta tullut myös uusia käännöksiä vanhoista klassikoista.

Ja tuo kirjojen valikoituminen saattaa johtua siitäkin, että kustantajilla ei oikein ole yhteyksiä niihin maihin, joten päätökset tehdään kirjallisuuspalkintojen ja muiden maiden menestyksen pohjalta. Siinä vähän kevyemmät kirjat jäävät helposti jalkoihin, eikä niitä ehkä käännetä edes englanniksi tai muille eurooppalaisille kielille, jotta kustantajat pystyisivät tutustumaan niihin. Se vaatinee toisellakin puolella paljon markkinointia, aika vaikeaa suomalaistenkin kirjojen on päästä maailmanmarkkinoille.

Sepä siinä onkin. Englanninkieliselle maailmalle muut maat (näin kärjistettynä) kirjoittavat vain pelkkää yhteiskuntakommentointia ja hirmuvalta-raporttia. Pohjoismaista on jonkin verran päässyt tunkeutumaan kirjallisuutta jännäri/dekkari-osastolle.

Shishkinin Neidonhius mulla onkin tbr-listallani. Jostain syystä en ole merkinnyt täällä luetuinta, Sinun kirjeesi, ollenkaan. Hmm..pitäisiköhän lukea ensin se..

Katoin tuon Shishkinin kautta tuota Venäjän National Bestseller Prize voittajalistaa. Siinä on mielenkiintoinen piirre. 2010-luvun kirjoja ei ole käännetty ainakaan GR:n tietojen perusteella ollenkaan. Sitä ennen noi voittajat käännetty järjestään ainakin englanniksi ja muiksikin kieliksi. Onkohan 2010-luvulla voittaja valikoitunut hieman muilla kuin kirjallisilla perusteilla vai mikäköhän on tehnyt noin tarkan rajan?

Peony wrote: "Jostain syystä en ole merkinnyt täällä luetuinta, Sinun kirjeesi, ollenkaan. Hmm..pitäisiköhän lukea ensin se.. "

Jos Popsugar-haasteen aikamatkustuskohta on vielä auki, niin tästä voi napata vinkin siihen :)

Tytti wrote: "No tämä oli ihan yliopistossa, mutta ne eivät olleet mitään varsinaisia kieliopintoja, vaan kaikille opiskelijoille tarkoitettuja Kielikeskuksen tarjoamia kursseja. Mutta kun oli muutakin opiskeltavaa, niin vapaaehtoiset kielet tuppasivat jäämään viimeiseksi tärkeysjärjestyksessä."

Niin joo, Kielikeskus. Siellä minäkin aloitin venäjän, mutta kyllästyin huutavaan opettajaan. En jaksanut kiinnostua juuri muustakaan Kielikeskuksen tarjonnasta, koska käytin aikani lähinnä teologian opiskeluun - siis siihen, mitä varten olin hakeutunut yliopistoon. Heti valmistumisen jälkeen minua kuitenkin harmitti venäjänkielentaidottomuus, koska moni ortodoksisen uskonnon oppilaistani oli venäläisiä ja osalla vieläpä aika suppeat taidot suomessa.

Olen itsekin ihmetellyt sitä, miten vähän venäläistä nykykirjallisuutta käännetään suomeksi. Ulitskajan yms. lisäksi mieleeni tulee Guzel Jachinan teos Suleika avaa silmänsä.

Suleika on kanssa niinikään mun tbr-listalla (pitäis kai alkaa lukemaan näitä! :D)..ja on vähän niitä uudempia lisäyksiä listallani. En liene lukenut koskaan aiemmin kazakki-kirjallisuutta ja toi kiinnostaa aika paljon.

Piti lisätä Boris Akuninin Asaselin salaliitto (eka osa sarjassa, dekkari/mysteeri) lukulistalle..kun tuli puhuttua tuosta käännetystä viihdekirjallisuudesta.

Minä olen kerännyt "kaikki" Akuninin suomennetut, tai ainakin viisi ensimmäistä, hyvistä alennuksista ja kirjaston poistomyynnistä. Pitäisi kai joskus lukeakin niitä, ehkä tänä vuonna...

Voit muuten yrittää etsiä suomennettuja venäläisiä kirjoja mun hyllyltäni kirjailijan nimen perusteella, olen laittanut ne eurooppalaiseksi kirjallisuudeksi. Paljon tosin näkyy olevan vanhempaa kirjallisuutta, mutta ehkä löytyy uudempaakin.
https://www.goodreads.com/review/list...

Kiva, pitää tutkailla!

Boris Akuninin kirja-arvosteluista filtteröin suomalaisia ja siellä tosiaan valiteltiin, että on käännetty vain viisi kirjaa. Mutta tuo kuudes osa Valtioneuvos ainakin löytyy vielä. Viroksi noi toki löytyy kaikki. Onkohan Virossa joku venäjänkielisten pyörittämä kustantamo, joka kääntelee ahkerasti venäjästä viroksi kirjoja? Aina löytyy kaikki viroksi. Vai onko Virossa muuten vaan suurta innostusta venäjän kirjallisuuteen enemmän kuin meillä (vironvenäläisethän voi lukea venäjäksi).. siis niin isoa, että kaikki kannattaa kääntää ja painattaa viroksi? Kai se on se yhteinen menneisyys hitsannut jotenkin kulttuureja yhteen ja helppo lukea noista lähtökohdista kirjoitettua maailmankuvaa, vaikka siitä nykyisin pois päin pyristeltäisiinkin.

Aijuu, taisi olla muistikuvani ensimmäisen kirjan hankinnan ajalta, tuo on ilmestynyt myöhemmin, vasta 2016, joten lisää voi hyvinkin olla tulossa... :-)

Ja varmasti Virossa löytyy venäjää osaavia kääntäjiä paljonkin, sitä vanhempaa sukupolvea, tilanne voi muuttua heidän eläköityessä. Ehkä myös maku on kehittynyt tietynlaiseksi, kun venäläinen kirjallisuus ympäröi vuosikymmeniä. Kyllä minusta Suomessakin ymmärretään venäläistä kulttuuria ja mielenlaatua vähän paremmin kuin jossain lännemmässä, kun meidänkin kulttuuri on saanut siitä niin paljon vaikutteita.

Kiitti Ronja muuten Quizlet-vinkistä, latasin tablettiin sovelluksen ja kyrillisen näppäimistön ja aloin kerrata venäjää :D

Venäläisistä kirjoista tulivat vielä mieleen sarjat Yöpartio ja Metro 2033 (Metro, #1).. Molemmat periaatteessa kiinnostaisivat minua, mutta vähän epäilen, että niissä olisi loppujen lopuksi liikaa fantasiaa ja skifiä mun makuuni.

Peony wrote: "Venäjän kielestä.. Luulisi, että Suomessa olisi ihan kohtuullisia venäjästä kääntäjiä, joten ei pitäisi siitä kiikastaa - mutta ei tule oikein koskaan vastaan venäläistä nykykirjallisuutta ..ei tuu..."

Tästä linkistä muuten löytynee aika kattavasti suomennettua venäläistä nykykirjallisuutta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat...

Olenkin suunnitellut juuri tuota kesäkuun teemaksi, sillä Venäjällä alkaa silloin jalkapallon MM-kisat ja onhan nyky-Venäjä aina suomalaisille jossain määrin ajankohtainen asia.